Saved by the univelka

Otsikon mukainen kunnianosoitus on sille, joka minulle niin auliisti lupasi, että ensimmäinen vuosi on kaksosten kanssa helpoin ja sitten helpottaa. Otsikko viittaa siis siihen, että en valitettavasti (suustaanlaukojan onneksi) muista kuka hän oli.

Meidän Riivi & Ö ovat nyt 1 v 4kk, osaavat kävellä, juosta, kiivetä ja höpöttää tauotta. Höpötuksen seasta saattaa tunnistaa muutamia kaksoskielen ulkopuolisia sanoja, kuten mamma, anna, kato ja kakka. Kirjoitukseni saattaa joiltain osin muistuttaa tätä kieltä, koska kaikki näppäimet eivät läppärissä luonnollisesti toimi niiden ollessa liimattuna räällä ja maidolla kiinni.

Tämän blogin kirjoittelukin on edellä mainitusta vinkistä jäänyt koko kesän vähemmällä. Onneksi kesä tuli ja meni niin voi huoletta taas istua koko piiiiiitkän syksyn ja talven nenä kiinni koneessa. Teimme kesällä yhteisreissun Italiaan kavereiden kanssa. Melkein kaikilla lapsellisilla oli lapset mukana ja toiset olivat muuten vain lapsellisia. Mukana oli viisi lasta (eli yli puolet meidän) ja 14 aikuista. Kiva pikku poppoo ja reissu sujui hyvin. Tosin seuraavan kerran, kun olen lähdössä lentokoneeseen yhden, saati kahden, sylilapsen kanssa, saa joku koputtaa otsaani (ehkä hieman ravistellakin) ja huutaa MITÄ OIKEIN AJATTELIT?! Kaksi sylilasta vierekkäin tai peräkkäin ovat lentoyhtiön mukaan kuulemma turvallisuusriski (joo, tiedän hyvin), joten meidät siroteltiin eri puolille konetta. Parhaimmillaan lähin auttava käsi oli 20 rivin päässä. Menomatkalla kaiken lisäksi lapsi nro 1 ei nukkunut sylissäni ja välilaskun jälkeen fiksuna otin sitten sen toisen, joka oli isin sylissä tyytyväisenä nukkunut jo, eikä todellakaan nukkunut enää. Kaiken lisäksi juuri turvavyövalon syttyessä muistin, että vaippa unohtui vaihtaa. Päästessämme nousuun tunnen lämpöisen lätäkön muodostuvan syliini...

Mukavaa tässä elämänvaiheessa on se, että hyötyliikunnalta ei voi välttyä. Tosin hyötyliikunnan tuoman luonnollisen laihtumisen pystyy hyvin tainnuttamaan suklaalla ja sipseillä, joita löytyy pussitolkulla. Kiitos siitä kuluu mummolleni (Fazerin eläkeläinen) ja tapahtumassa jaettuihin ilmaisiin sipseihin, joita tietenkin haalin pussitolkulla. Hyötyliikuntaa pystyy helposti lisäämään sillä, että pitää lastentarvikeliikkeestä ostetut lapsilukot kaappeihin ja laatikoihin edelleen paketissa.

Pakkomielteenä litteä vatsa?

Koska pitää lakata puhumasta "raskauskiloista"? Kaksoset ovat jo vuoden.  Koska tämä vyölaukku-röllö katoaa? Luulin, että se jää istukan kanssa samalle pöydälle. Eräänä päivänä tuskailin jälleen vaa'an antamaa lukemaa ja totesin ääneen, että kylläpä on taas paino noussut ja samaan hengen vetoon lisäsin, että koskahan näistä raskauskiloista pääsee eroon. Rakas mieheni, vastoin itsesuojevaistoaan, totesi siihen: "Ei kait niitä enää voi raskauskiloiksi sanoa, jos ne on synnytyksen jälkeen kerran jo lähteneet ja tulleet sitten takaisin." Äkkisältään, miehen logiikalla, voisikin ajatella näin mutta totuus on katsojan silmässä tai tässä tapauksessa alavatsan kohdalla roikkuvassa vyölaukkua muistuttavassa lisäkkeessä. Ensinnäkin lapsen saamista edeltää raskaus eli useimpien raskauksien tuloksena on lapsi. Jos lapsi nukkuu huonosti, itkeskelee, kiukuttelee, on huomionkipeä, riehuu, huutaa, tekee tuhojaan tai ihan mitä vaan tai AINAKIN jos niitä on kaksi tekemässä kaikkea yllämainittua, voi todeta sopivassa hetkessä miten rankkaa on ja väsyttääkin vähän. Ja kaikkeen auttaa suklaa. Vaihtoehtoisesti myös lähinnä kaikki sokeripitoiset tuotteet käy. Niillä saa sopivasti verensokerin nousemaan raketin lailla ylös ja samalla se on hyvä keino pitää itsensä hereillä ja mielen virkeänä yrittäessä salata niiden napostelua 4-vuotiaalta. Lisäksi mammakahveihin sokeri kuuluu olennaisena osana. Se höystää kahvipöydän tarjoilut ja siitä saa mitä upeinpia luomuksia muiden kateeksi. "Miten se on ehtinyt tuonkin leipomaan? " Kaikkea on pakko tietenkin maistaa ja ottaa lisääkin ettei emäntä luulisi leipomustensa olevan kelpaamattomia. Hyötyliikunnalla puskien ylämäkiä leveä kuljetus- hyökkäysvaunujen kanssa ei ole mitään vaikutusta sokerin kulumiseen, koska matkalahjuksia tulee olla, jos haluaa myös sen 4-vuotiaan perille asti. Toki 4-vuotiaan ollessa hyvällä tuulella, voit itse maistella lahjuksia, jolloin niiden vaikutus saa sinut pääsemään perille. Tästä sokerimäärästä suurin osa valuu kiloiksi edellä mainittuun vyölaukkuun. Lisäksi kaikki yllä mainitut asiat ovat aasinsiltana porrastettavissa niihin sinusta tulleisiin lapsiin ja kuten totesimme aluksi lasta edeltää raskaus. Nämähän ovat siis raskauskiloja.

Pystyyn kampeamista ja raivoa

Miksi lapsista nukkuminen ja syöminen, maailman ihanimmat asiat, ovat niin vastenmielisiä? Meillä ei mennä ilman raivoa nukkumaan eikä ilman sylkemistä ja raivoa syödä... Illalla nukuttamiseen menee vähintään se puoli tuntia, siis ihan vähintään. Niin sitä istutaan sänkyjen vieressä ja roikutaan pinnojen välistä lahkeessa ettei kumpikaan pääse nousemaan pystyyn. Huutohan siitä tulee, mutta niin tulee myös siitä, jos päästää liian aikaisin irti ja vielä kaiken lisäksi yrittää karata paikalta. Välillä kuulee ja luulee jo toisen kuorsaavan sikeässä unessa, yrittää sormi sormelta päästää lahkeesta irti, hiipiä, kontata tai ryömiä huoneesta ulos ja viimeistään kynnyksen kohdalla toinen tai molemmat herrat ovat kammenneet taas pystyyn ja alkaa raivo. "Se yrittää karkuun! Pysähdy!" Sain neuvoksi, että anna vaan huutaa. Kyllä he rauhoittuvat. Niin vissiin! Yritin sitä tänään päivällä. Tuloksena oli järkky kikatus ja kiljahtelu. Kurkkasin ovesta ja toinen oli heittänyt taas toista tutilla ja molemmat hohottivat lattialla lojuvalle tutille. Se siitä. Vaatteet päälle ja rattaisiin nukkumaan, niissä on valjaat.

365 päivää tuli täyteen!

Niin on tämä aika vierähtänyt, että meidän kaksoset on täyden vuoden verran tätä maailmaa nähnyt! Juhlat menivät loppupeleissä ihan hyvin. En jaksanut enkä viitsinyt stressata niitä samalla tavalla kuin esikoisen ekoja juhlia. Porukkaakin oli vähemmän eikä tarjoiluja ollut tuplana, vaikka siskoni niin toivoi. Kansainvälinen vahvistus Italiasta asti oli myös toivottamassa tanti augurit pojille. Kaiken kaikkiaan siis onnistuneet pirskeet. Ei sitten meidän talossa ole enää vauvoja (eikä tule!), vaan pirteitä taaperoita!
Samalla, kun 365 päivää tuli täyteen, tajusin myös kontollani olevan 365 yön univelat. Ihan kepeä pikku taakka varsinkin, kun siihen lisää muutamat raskauden aikaiset huonosti nukutut yöt/kuukaudet. Ei ihan ihme, jos päässä vähän suhisee eikä ihan täysillä käy. Väsymys, mikä ihana (teko)syy!

Tänään vietämme verkkari/yöppäri- päivää, leikimme elokuvia esikoisen kanssa eli syömme popcornia ja katsomme piirrettyjä (mamma saattaa vahingossa saada pikku tirsat otettua samalla) ja pyörähdämme jossain välissä pihalla, jos jaksetaan. Lungi päivä siis edessä!

Aika kultaa muistot?

Onko se tosiaan niin, että aika kultaa muistot? En muista esikoiseni tehneen näin paljon tuhoa, vai tuijotinkohan sitä ihmettä aamusta iltaan ettei vaan mitään sattuisi. Nyt reagoin vasta rapinaan, kolinaan, huutoon tai tietenkin siihen kammottavaan hiljaisuuteen, jolloin tietää varmasti, että nyt ollaan pahoilla teillä.
Tänään oli vuorossa taas vaihteeksi kissojen ruuat. Syynä oli se pieni ajatusvirhe, jolloin luulee muistavansa nostaa ruuat pöydälle lattialta, vaikkei sitä heti lasten herättyä tee. Lisäksi muuttolaatikoista on mukavaa repiä sanomalehtien palasia kantoaukoista.
Hyvällä mielikuvituksella kaksoset osaavat jo kaksi sanaa. Toinen on talon yleisin hokema heti ei-sanan jälkeen eli mamma. Toinen tulee korkealta ja kovaa: "Ee-eem-uuu!" (=Emppu eli isoveli), jota myöskin talossa hoetaan aikalailla.
Esikoisen kohdalla pohdin kovasti, koska hän oppii puhumaan ja tuskailin, kun ensimmäistä sanaa ei kuulunut. Äitini silloin sanoi viisaasti: "Älä kiirehdi, vaan nauti. Tulet vielä haikeana muistelemaan aikaa, jolloin lapsi ei puhunut." Niinhän se sitten meni, nyt ei suunvuoroa omistuiselta höpöttäjältä saa. Ei voi oikeastaan edes sanoa, että hän on hiljaa vain nukkuessaan ja sukeltaessaan, koska vain toinen tämän unissapuhujan kohdalla pitää paikkaansa.
Valmistaudumme ottamaan vastaan ensimmäisen ikävuoden merkkipaalu. Olemme siirtyneet jo tavalliseen maitoon ja pääsääntöisesti myös ruokaan. Pientä mielikuvitusta se tietenkin vaatii, miten saada koostumus meidän hienokurkuille sopimaan. On hieman turhauttavaa, kun loppusuoralla saattaa osua sattuma, joka saa jo alas taistellun ruuan palaamaan takaisin ylös ja koko vaiva on hukkaan heitetty. Ehkä ei vielä ole tarvetta ostaa sitä 10l soppakattilaa...

No, liikkuuhan se toinenkin..

Juu, lujaa menee mutta menkööt. Totesin, että paras ratkaisu on avata matkasänky keskelle olohuonetta, jos haluaa jotain saada tehtyä. Sieltä pikku pätkien pituus ei vielä riitä kiipeämään pois. Isoveljen saa lahjottua viihdyttämään kaksosia, kun itse tukka putkella juoksee hakemaan rattaita varastosta.
Totesin myös, että mitä enemmän kiellän, sitä enemmän tuhoa syntyy. Jos olen ovela ja katson sillä hetkellä tuhoa tekevää terroristia peilin kautta, hivuttaudun huomaamattomasti lähemmäs ja ujutan vaivihkaa uuden mielenkiinnon kohteen nenän eteen, tulos on huomattavasti tehokkaampi ja pitkäaikaisempi. Toisena vaihtoehtona on perinteinen kielto eri äänenvoimakkuuksilla ja kainalossa poiskanto, mutta vaikutus kestää kahdesta minuutissa kahteen sekunttiin. Sekunninmurto-osistakin on ollut näyttöä.
Joku noissa ovissa viehättää. Jos ne suljetaan nenän edestä, tulee huuto. Jos ne ovat auki, jää sormet niiden väliin ja tulee huuto. Jos niitä ei ole ollenkaan, hakataan karmeja ja lopputuloksena tulee huuto.

Pojat tulevat kesäkuun alussa vuoden ja tässä mietiskelin ideoita juhliin. Meillä on muutto kohta edessä ja haluaisin hienot pirskeet mahdollisimman vähällä vaivalla. Helppoa, voisi olla helmpompaakin vai mahdotonta? Siinäpä pulma...

"Maailma on mun leikkikenttä.."

Nyt on liikettä ja vilskettä! 10kk humahti täyteen ja samalla avautui myös uusi maailma. Toinen kaksosista osaa jo viuhtoa kontaten pitkin kämppää. Mikään ei ole enää turvassa!
Kissat ja kissanruoka kipot on ykkösjahdattava. Karvat vain pöllysivät, kun kissa parka ei ensin ymmärtänyt ettei metrin hajurako ole enää tarpeeksi. Sehän liikkui!
Hyvänä kakkosena tulee tietenkin isoveljen lelut. Enpä uskonut 4-vuotiaan olevan niin ripeä lelujen siivoaja ennen kuin päästin terroristit valloilleen.
Niin, ja tietenkin johdot. Ne jokaisen pienen maailmantutkijan lempilelu, jota vetämällä saa aina jotain putoamaan, kolisemaan tai kilisemään. Jos muuta ääntä johdon vetäsemisestä ei tule, niin sitä kannattaa kiskoa tarpeeksi kauan niin saa aikaiseksi äänen: EI. Usein miten siihen ei heti kannata reagoida, niin saa saman äänen vielä lujempaa. Jos ei vieläkään reagoi, saa usein aikaiseksi ihmeellisen, nopea tahtisen papatuksen, josta ei mitään ymmärrä, mutta joka naurattaa joka kerta.
Toinen pikkupojista ei vielä ole suurempaa mielenkiintoa liikkumiseen osoittanut. Hän parkkeeraa yleensä lelulaatikon viereen ja nököttää tavaroita tutkiskellen. Hyvä niin, ainakin vielä toistaiseksi niin ehtii mammakin hieman harjaantumaan. ;)